Reaktiivisten koirien ja arkatassujen omat kurssit   
Moni koira kokee syystä tai toisesta toisten koirien läsnäolon kiihdyttäväksi. Vaikka Koira-Tallin kaikilla kursseilla koirilla on työskentelyrauha, haluamme tarjota myös reaktiivisille koirille ja heidän ohjaajilleen mieluisia harjoituksia.

Nina Lekkerimäki, eläintenkouluttaja AT, EAT on perehtynyt reaktiivisuuteen vuosien aikana sekä omien reaktiivisten koiriensa kautta, mutta myös tieteeseen perustuen. Nina on suomentanut Emma Parsonsin kirjan Ääni rauhoittaa, ja kouluttaa myös tunnetilojen muokkausta naksutinta apuna käyttäen. Ninan kursseilla keskitytään parantamaan reaktiivisen koiran hyvinvointia sekä kouluttamaan palkkioilla tehtäviä ja tunnetilaa jotka vähentävät reaktiivisuutta ja lisäävät koiran itsevarmuutta. 




Reaktiivisen koirien kurssit Nina Lekkerimäki   
Reaktiivisten koirien kurssi arjen hallintaan ja tunnetilaan

Viiden kerran kurssilla käydään läpi reaktiivisuuteen vaikuttavia asioita sekä paneudutaan koiran hyvinvoinnin näkökulmasta stressin lieventämiseen ja tunnetilan hallintaan ympäristön vaikutteiden suhteen. Kouluttaja Nina Lekkerimäki, eläintenkouluttaja AT, EAT on perehtynyt reaktiivisiin koiriin omakohtaisesti. Kurssille otetaan vain kolme osallistujaa, joita koulutetaan kurssilla koirakkokohtaisesti. Jokainen pääsee seuraamaan toistensa harjoituksia. Kurssin materiaalit saa omaa käyttöön. Kurssi alkaa luennolla, ja käytännön harjoitukset toteutetaan LAT- ja BAT-menetelmillä, ainoastaan positiivisen vahvistamisen ja koiran tunnetilan muokkauksen avulla. Koiria ei kuormiteta kurssin harjoituksissa. Kurssi saa oman whatsapp-ryhmän, ja kouluttajan tuen myös kurssikertojen väliin.
HUOM! Kurssia EI ole tarkoitettu ihmisiä kohtaan aggressiivisille koirille.

Luento: Reaktiivisen koiran kanssa - tunnetilat, vaikutteet, hyvinvointi ja arjen sujuvuus 

Reaktiivisiin koiriin perehtynyt Nina Lekkerimäki (eläintenkouluttaja AT, EAT) pitää luennon reaktiivisen koiran arjen hallinnasta, hyvinvoinnista ja kouluttamisesta. Luennon lopussa on aikaa keskustelulle noin 30 minuuttia.

huhtikuu

ARKATASSUT   
Aran ja pelokkaan koiran elämä voi olla haasteellista. Arkatassu voi jännittää käsittelyyn liittyviä toimenpiteitä, eläinlääkäriä, tai mitä tahansa ympäristössä olevia asioita ja toistuvia tilanteita. Koiran elämän kannalta pelokkuutta ja arkuutta kannattaa aina yrittää hoitaa ammattilaisen avustuksella jo koiran hyvinvoinnin vuoksi. 

Eläintenkouluttajan erikoisammattitutkinnon suorittanut Anna Piitulainen on erikoistunut arkojen ja pelokkaiden koirien maailmaan ja arjen helpottamiseen koiran ehdoilla. 

Kurssille mahtuu kolme koirakkoa.

Kurssi soveltuu sellaisille arkatassuille, jotka:
1) kykenevät olemaan lämpimässä ja häiriöttömässä keinonurmipohjaisessa koulutushallissa
2) sietävät vieraan ihmisen läsnäolon edes yli 5 metrin päässä tai vähintään vieraan ihmisen äänen näköesteen takaa ja
3) sietävät toisen koiran olon samassa tilassa näköesteellä rajattuna. Muutoin koira ei tarvitse pohjataitoja kurssille.

Kaikki treenikerrat suunnitellaan koirakoiden tarpeiden ja toiveiden mukaisesti.

Ensimmäinen kurssikerta käytetään siihen, että koira saa mukavan kokemuksen uudesta paikasta. Kolmella muulla kerralla räätälöidään toiveiden mukaisia harjoituksia esimerkiksi käsittelyyn, vieraan ihmisen kohtaamiseen tai muuhun tärkeään. Tarkoitus on että löydetään jokaiselle koiralle harjoitukset joita voi jatkaa kotona. Tavoitteena on lisätä koiran itsevarmuutta, luottamussuhdetta omistajaan ja ympäristöön missä se elää. 

Lisätiedot: anna.piitulainen@gmail.com


Tällä hetkellä ei alkavia kursseja.