Ulla Ruistolan pysähtymisen perusteet -koulutuspäivä on tarkoitettu kaikille jotka tarvitsevat koiralleen luotettavan pysähtymisen käskystä, olitpa jonkin lajin harrastaja tai tarvitset tehokasta pysähtymiskäskyä arjen hallintaan.
Pysähtyminen etäällä käskystä on taito jonka useammat virka- ja työkoirat tarvitsevat, samoin viranomaisen apuna työskentelevät pelastuskoirat. Taito voi pelastaa myös koiran hengen tilanteessa jossa koira on saatava pysähtymään.
Ulla Ruistola kouluttaa pääsääntöisesti metsästyskoiria, joiden kouluttaminen vaatii erityistä osaamista. Ulla on eläintenkouluttaja AT, EAT, ja kouluttaa vain eettisesti, eläinlähtöisesti ja positiivisin menetelmin, silti erityisen tehokkaasti.
Koirakkopaikkoja kumpaankin osaan on enintään 10, kuuntelupaikkoja on myös saatavilla.
Ullan koulutuspäivät ovat saaneet pelkkää positiivista palautetta, jopa niin että hänen koulutuksiiinsa tullaan yhä uudelleen ja uudelleen!
Ullan koulutuspäivä sisältää teorialuennon, sekä koirakkopaikan koirille useita tehokkaita harjoituksia kullekin.
Kuuntelupaikalta pääset seuraamaan kaiken.