NOSEWORK- / HAJUTYÖSKENTELYN VAKKARIRYHMÄ
Ryhmä kokoontuu syyskaudella 2023 torstaisin klo 20.00–20.50 Koira-Tallissa. Koirille haistelu on lajityypillistä käytöstä ja siksi tämä kurssi sopiikin hyvin kaikille ja kaikenikäisille, karvoihin katsomatta. Tällä kurssilla koira pääsee toteuttamaan luonnollista käytöstään ja te saatte yhteistä kivaa tekemistä!
Hajutyöskentelyn – vakkariryhmässä harjoitellaan etsimään tiettyä hajua erilaisista piiloista sisä- ja ulkoetsintänä ja vahvistetaan koiran ilmaisua. Kouluttajalta löytyy aluksi ainakin eucalyptus, laventeli, laakerinlehti, kongi ja kantarelli, ryhmäläiset voivat myös tuoda toivomansa etsittävän hajun tullessaan tai esittää kouluttajalle toiveita. Tässä ryhmässä ei pipo kiristä, tavoitteena on yhteisesti koiran kanssa hauskan pito. Mukaan rento ja iloinen mielentila, meillä on hyvä ja toisia kannustava ryhmähenki!
Kurssilla koirat harjoittelevat yksitellen ilman häiriöitä (hallissa on iso välisermi näköesteenä, hallin toisella puolella saattaa olla muita koiriensa kanssa harjoittelemassa). Yhden koiran harjoitellessa toiset koirat odottavat omissa autoissaan. Huolehdittehan, että koiralla on autossa turvallinen olo, se on häkissä tai veräjän takana sekä ilmanvaihto ja lämpötila kunnossa! Omistajat voivat halutessaan seurata toistensa koulutushetkiä, sivusta seuraamalla saa itsellekin paljon vinkkejä!
Ryhmään otetaan max 4 koirakkoa, hinta 30 € / kerta. Ilmoittautumisen yhteydessä maksetaan ensimmäisen kuukauden maksu 120 €. Jatkossa laskutus tapahtuu kerran kuukaudessa suoraan kouluttajan yrityksen (Eläinkoulu HOP) kautta. Mikäli ette pääse jollekin kerralle, voitte yksittäisen kerran myös myydä eteenpäin (sovitaan yhdessä kouluttajan kanssa erikseen, kouluttaja auttaa myynnissä tarvittaessa). Mahdollista on myös ostaa osallistuminen myös yhdelle tai kahdelle kuukaudelle, mikäli et koko syksyksi pysty vielä sitoutumaan. Mainitse siitä ilmoittautumisen yhteydessä! Myös yksittäisiä paikkoja myynnissä, kysy lisää suoraan kouluttajalta!
Pohjataidoiksi riittää, jos olette jollain muotoa hieman hajutyöhön aiemmin tutustuneet. Voidaan halukkaiden kanssa aloittaa myös suoraan alkeista. Kaikki koulutus tapahtuu positiivisen vahvistamisen avulla sekä palkkioita käyttäen iloisella mielellä! Paljon nameja ja muutama lempilelu mukaan. Ryhmä sopii hienosti myös aroille/rescuekoirille, kurssilla edetään jokaisen koiran omaan tahtiin. Itsenäinen työskentely positiivisessa ilmapiirissä auttaa koiria rohkaistumaan ja oppimaan luottamaan itseensä enemmän sekä vahvistaa koiran ja omistajan välistä yhteistyötä.
Kouluttaja lähettää kurssikirjeen alkuohjeineen hieman ennen kurssin aloitusta. Kouluttajan yhteystiedot:
elainkouluhop@gmail.com, puh. 0400 786 224 / Anu. Kysy lisätietoja tarvittaessa!