14.01.2024 - 18.02.2024 klo 20:00–20.50
Tälle kurssille ovat tervetulleita kaikki, jotka kaipaavat mukavaa, rentoa ja hauskaa yhdessä tekemistä oman
koiransa kanssa. Kurssille voi tulla ilman mitään taustataitoja ja se sopii kaiken ikäisille koirille.
Kurssilla koira pääsee käyttämään monipuolisesti aivonystyröitään ja myös kehoaan. Tällä kurssilla
harjoiteltavat temput kehittävät koiran kehonhallintaa ja kehotietoisuutta. Näistä taidoista on paljon hyötyä
esim. koiratanssissa, TOKO:ssa ja Rally-tokossa, jos jokin näistä koiraharrastuslajeista kiinnostaa myös.
Käytämme kouluttaessa erilaisia koulutuksen apuvälineitä eli hyödynnämme nk. kohdetyöskentelyä, mikä on
useiden koirien ja eläinten mielestä mieluisaa. Kohdetyöskentelyn apuvälineet myös tehostavat ja
nopeuttavat oppimista. ’
Teemme osan harjoituksista niin, että koira saa itse keksiä ja kokeilla, omistajan palkitessa koiraa tehtävän
tavoitteen kannalta koiran oikeista valinnoista. Tällä tyylillä kouluttaen koiran oppimasta taidosta tulee tosi
vahva, sillä koira on saanut olla aktiivinen osapuoli oppimisprosessissa, ja ujoille tai hieman epävarmoille
koirille oppiminen ja onnistuminen oman oivalluksen kautta vahvistaa koiran itsetuntoa. Tällä kurssilla
harjoiteltavat asiat ovat myös mainio tapa purkaa energisen koiran ”akkuja”.
Kurssilla tehtävien temppujen ja aktivointitehtävien lisäksi kurssilaiset saavat kotitehtäviksi erilaisia arjessa
helposti toteutettavia aktivointi- ja virikkeellistämisvinkkejä sekä -tehtäviä.
Kurssin tavoitteena on iloiset, yhdessä tekemisestä ja oppimisesta innostuneet koira ja omistaja.
Tavoitteenamme on antaa ideoita monipuolisempaan arkeen koiran kanssa ja koiran päästessä käyttämään
eri tavoin oivallustaan ja aivojaan, sen tyytyväisyys sekä hyvinvointi lisääntyvät. Aktivointi myös saattaa
usein vähentää tietyntyyppisiä ongelmakäytöksiä.
Kurssille otetaan neljä koirakkoa ja voimme alkuun käyttää sermejä koirakoiden väleissä tarvittaessa. Kaikki
harjoittelevat siis samaan aikaan hallissa. Kurssin pituus on 6 harjoituskertaa.
Maksu luontoisetupalveluilla sallittu
ei
Koulutuspäivät
14.01.
21.01.
28.01.
04.02.
11.02.
18.02.
Kurssi on täynnä, mutta voit ilmoittautua jonoon.
Kurssiin ilmoittautuaksesi, ilmoita tietosi tai kirjaudu sisään, jos sinulla on jo tili
Tai kirjaudu sisään Google:in, Facebook:in, Twitter:in tai Linkedin:in kautta
Loistavaa! Olet käyttänyt doggsoa aikaisemminkin. Kirjoita salasanasi kirjautuaksesi sisään. Huom! Jos olet unohtanut salasanasi, klikkaa ohjeet alta 👇 (älä luo uutta tiliä)!